tiistai 1. heinäkuuta 2014

Nokkaeläin Kivinokan nokassa - kesäpäivä kahdessa erilaisessa kesäkahvilassa

Kesäretket on tänä kesänä tehtävä niissä väleissä, kun aurinko paistaa. Lauantaina paistoi. Niinpä Nokkaeläin lähti Helsingin Sanomien NYT-liiteen vinkkaamana pyöräilemään ja   tutustumaan kahteen erilaiseen kesäkahvilaan (Helsingin parhaat kesäkahvilat 27.6.2014).
Hipstereiden ja tavisten jalanjäljissä.
 
Nokkaeläin pyöräili ensin ohi Tuska-festivaaleille vaeltavan mustanpuhuvan joukon ja satama-alueen läpi. Kalasataman aluetta rakennetaan parhaillaan ja aivan sen nokkaan on perustettu pikkuruinen kahvila. Jos Nokkaeläin olisi isompi, se näkisi kukkaruukkujen yli niin Tervasaareen, Katajanokalle kuin Korkeasaareenkin. Tämä kahvila on Ihana.

Ihana on rakennettu merikonttiin. Tarjolla on myös raakakakkua. Nokkaeläin syö porkkanakakkua ja päärynäpiirakkaa. Haudutettua teetä on montaa lajia.
Kahvilan yhteydessä toimii pieni puoti, jossa myydään peltileluja ja kaikenlaista kaunista niin pienille kuin isoillekin.

Kahvila toimii säävarauksella - katon alle ei pääse. Pöytiä ja tuoleja on muutamia, nopein pääsee riippumattoon ja muut säkkien päälle. Lapsille on puujalat ja koirille vesikuppi ja leluja. Asiakaskunta trendikästä.
Nokkaeläin pohtii, onko se tarpeeksi trendikäs ja hipsteri.

Aivan Ihanan vieressä on 200m pitkä graffitiaita. Miehet peittävät vanhaa kuvaa sinisellä maalilla ja aloittelevat uutta. Värikästä menoa.

Nokkaeläin jatkaa pyöräilyä Kulosaaren sillan yli ja suuntaan Kivinokkaan. Hipsterimeininki vaihtuu pikkuruisiin mökkeihin. Kahvilan pihalla lampaat ja kilit syövät puiden nuoria oksia. Mikä paikka tämä oikein on.

Nokkaeläin ja Kivinokka. Kivinokka on kaikille avoin historiallinen ja luonnonläheinen virkistysalue Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Helsingin kaupunginhallitus äänesti kesäkuun alussa Kivinokan säilyttämisestä virkistysalueena. Kivinokka säilyy kaikkien kaupunkilaisten alueena - siis myös Nokkaeläimen.

Tällä kalliolla onkin mukava istua. Tuska-festivaalin äänet vähän häiritsevät luonnon rauhaa.

Ihana Kahvilaan verrattuna Maijan kahvila on aika erilainen. Se on toiminut Kivinokan kärjessä jo 13 vuotta. Tarjoilut eivät koreile mutta edullisen reissarin välissä on runsaasti lohta ja kokonainen kananmuna. Nälkä lähtee ja on hyvä mieli. Sorsa käy kyselemässä osinkoa.

Kivinokasta löytyy myös hiekkarantaa. Eikä ole tungosta.

Pienet mökit ovat kerrassaan suloisia. Osa on syvällä metsän kätköissä ja puiden varjossa. Osa taas auringon hellittävänä. Tämä punainen mökki on sangen kutsuva. Nokkaeläin tykkää.

Matkan kokonaispituus 14 km pyörällä + kävely Kivinokassa kaupan päälle. Mukava lenkki.

Kumpi olisi enemmän sinun makuusi?

***

Nokkaeläin on tehty MariGurumin ohjeella. Mari Carmen Idvorolla on monia kivoja ohjeita. Nokkaeläin on tehty Catania-langasta 3,5mm koukulla ja sillä on 9mm turvasilmät. Se on kätevän pieni ja mahtuu hyvin mukaan kesän seikkailuihin.

***

Amigurumipaja on tehnyt aiemminkin retkiä eri kohteisiin. Tutustu myös:
Kallio, Helsinki
- Porvoo
- Seinäjoki
- Tampere
- Tukholma

3 kommenttia: