sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Istuva Pucca espanjankielisellä ohjeella

 
Googlailen aina välillä amigurumiohjeita erilaisilla hakusanoilla. Etsin erityisesti maksuttomia ohjeita. Löysin tämän kivan Puccan ohjeen, mutta en saanut englanninkielistä ohjetta auki. Niinpä päätin kokeilla miten sujuu virkkaaminen espanjankielisellä ohjeella.
Ja sujuihan se. Amigurumit tehdään aika samalla periaatteella, joten ei tarvinnut kuin etsiä netin sanakirjasta selitys muutamille sanoille:

Cabeza = pää
Peluca = peruukki
Coletas = saparot
Lazo= lettinauhat
Cuerpo = keho
Piernas = jalat
Brazos = kädet
En color Carne = ihon väri
En color negro = musta
En color rojo = punainen
 Pucca on tehty Hjerte Garnin Rom-langalla 4mm koukulla. Päälakeen sen korkeus on 15cm.
 Puccalle tehdään erikseen pää ja siihen peruukki, johon lisätään saparot sekä niihin lettinauhat.
 Ylhäältä katsottuna Pucca näyttää tältä. Saparot tulevat pään sivuille.
Ja pohjasta tältä. Jalat lisätään mustan pohjan ja siitä jatkuvan punaisen mekon rajalle. Sekä helmaan että hihojen reunoihin tehdään lisäkerroksia poimittuihin silmukoihin. Niiden kohdalla jouduin vähän improvisoimaan, sillä en osaa espanjaa, enkä osannut lukea ohjeesta miten ne olisi kuulunut tehdä.
Puccan silmät, suu ja kulmakarvat kirjotaan lopuksi nuken kasvoihin. Tein ne käyttäen vain osaa langan säikeistä.

Toimiva ja kiva ohje. Suosittelen kokeilemaan virkaamista myös sellaisilla kielillä, joita ei osaa. Nyt mietin, miten löytäisin japaninkielisiä ohjeita.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Jääkarhu kaipaa jo avovettä

Aurinko paistoi niin lupaavasti, että kävin jääkarhun kanssa pääsiäisviikonloppuna Tervasaaressa haistelemassa, joko meri olisi edes vähän auki. Pettymyksen pettymys - ei ollut kuin pieni sula rantu reunassa. Taustalla näkyy Haminan pursiseura. Jääkarhu on nenän päästä takapuoleen mitattuna 30cm pitkä ja sen säkäkorkeus on 18cm. Valkoinen lanka on Sirdar Snowflake (100 % polyester). Lanka oli sangen hankalaa virkata, sillä yhtään ei näe, kuinka monta kerrosta on tehtynä. Toisaalta valmiista jääkarhusta ei yhtään näe, että se on virkattu. Nenä on tehty Hjerte Garnin Roma-langasta. Koko jääkarhu on tehty 4mm koukulla. Silmät ovat 12mm läpipainosilmät. Aurinko tekee hohtavan valkoisesta jääkarhusta vähän vaaleanpunervan. Aurinko on ihana asia. Jääkarhu on mainio kaveri ja jotenkin vähän koiramainenkin.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Monenlaisia pääsiäismunia

Pääsiäisen traditioihin ystäväpiirissäni kuuluvat pääsiäismunien koristelutalkoot. Ystäväni Laura on varsinainen velho pääsiäismunien teossa ja opettaa joka vuosi joukon uusia innokkaita pääsiäismunien koristelun saloihin. Ja samalla me jo monta vuotta mukana olleetkin pääsemme tekemään ja myös oppimaan uutta. Tässä kuvassa on eilisen työpajan tuotoksia.
Lauran blogista löytyy paljon lisää pääsiäismunien teosta: http://lauranverstas.blogspot.com/search/label/p%C3%A4%C3%A4si%C3%A4ismunat
Minä olen monta vuotta vältellyt vahaestotekniikalla tehtäviä munia. Ajattelin, että eivät sovi minun kärsivällisyydelleni eivätkä vähemmän vakaalle kädelleni. Ihan hauskojahan näistä tuli. Virkkaamisen välissä päätin kokeilla myös neulottujen pääsiäismunien tekemistä. Joulupallomiehet Arne ja Carlos julkaisivat pääsiäisen alla pääsiäismunakirjan, jonka ohjetta minäkin kokeilin. Olen neulonut aika paljon, mutta kun on reilun puoli vuotta virkannut ahkerasti, en meinannut enää osata edes luoda silmukoita. Ylin muna on tehty Nallen kukkaketo päivänkakkara -langasta, keskimmäinen Catania Colorilla ja alin Nallen kukkaketo kielosta. Kaikki munat on tehty 3mm puikoilla. Yksi muna valmistuu vajaassa tunnissa. Tunnistin ja tunnustan olevani virkkaaja. Neulomisesta tulee kädet kipeiksi. Nämä kananmunankokoiset virkatut munat on paljon helpompi tehdä. Ana Paula Rimolin ohje löytyy Amigurumi world -kirjasta. Vasemmanpuoleiset munat on tehty Catania colorilla ja oikeanpuoleinen Nallen kukkaketo päivänkakkara -langasta 3,5mm koukulla. Ja lopuksi onn pakko todeta, että pääsiäismunien koristelussa saa olla myös bling blingiä. Kultaa, kimallista ja paljetteja. Nämä munat on ensin maalattu. Vasemman puoleiseen munaan on kuvioleikkurilla leikattu kukkia, joiden keskustaksi on liimattu paljetteja. Keskimmäisessä on paljon kullan ja pronssin sävyisiä paljetteja ja oikeanpuoleiseen on maalattu kaksi munaan, joista toinen on hajotettu ja liimattu mosaiikkina punaisen munan päälle.

Näistä on iloa moneksi vuodeksi. Ensimmäiset koristelemani munat taitavat olla kymmenen vuoden takaa ja kaikki ovat tallessa. Pääsiäisenä saa näyttäviä kulhoja pöydille. Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pörröinen pääsiäistipu

Tästä ei oikeastaan pitänyt alunperin tulla pääsiäistipua, vaan jonglöörauslintu taikuri-ystävälleni. Vaan ei tullut. Pääsiäistipuna ihan hauskan näköinen. Tipu on virkattu kaksinkertaisella langalla. Toinen lanka on keltaista tekokuituista jämälankaa ja toinen, karvainen Schachenmayr Nomotta Brazil -lanka. Koukku oli 4mm. Enin karvainen jäi tipun sisään. Nokka ja jalat ovat Scachenmayrin Cataniaa ja tehty 3,5mm koukulla. Silmät ovat 9mm. Ilman ohjetta tehty tipu on noin 16cm korkea. Pääsiäismeininki siis jatkuu.

Pääsiäislammas tai Maijan karitsa

Kun lisäsin tänne blogiin tiistaina pääsiäisankan, sain Facebookiin kysymyksen, missä on Maijan lammas. No tässä tulee. Lampaan harmaat osat on tehty Hjerte Garnin Palino-langasta ja valkoiset Novitan Softystä. Nenän pää ja lankojen mustat langat on Hejrte Garnin Roma-lankaa, josta on käytetty vain osa säikeistä. Koukku on 4mm. Lampaan silmät ovat 9mm turvasilmät. Edestä päin lammas näyttää hyvältä ja rakenteeltaan tasapainoiselta, mutta sivukuva paljastaa totuuden. Yleensä olen valmis puhumaan Christel Krukkertin ohjeiden puolesta ja kehumaan ne maasta taivaisiin, mutta tämän lampaan ohjeen kanssa on vähän niin ja näin. Takajalat ovat suhteettoman suuret. Lammas ei siis niin sanotusti kestä lähempää tarkastelua kovin hyvin. Mutta mitäs pienistä. Kuvissa lammas näyttää söpöltä ja autuaan tietämättämältä siitä, että pääsiäissunnuntai lähestyy. Pitkän perjantain voi ottaa erittäin rennosti. Ulkona sataa sankasti räntää, joten ei ole mitään paineita lähteä uloa lenkillekään. Ja minäkin taidan mennä virkkaamaan lisää.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pääsiäisankka poseeraa

Pääsiäisen lintuhan tyypillisesti on tipu, mutta miksipä se lintu ei voisi olla ankkakin. Ankka on tehty Christine Krukkertin ohjeella Hjertegarnin Roma-langasta. Koukku on 4mm ja silmät 12mm. Tässä kuvassa ankan jalkojen juuressa on Avotakan innoittamana tehtyjä palloja. Pallot on tehty puhallettujen pienten vesi-ilmapallojen ympärille Novita Nalle kukkaketo -langasta. Lanka kastellaan veteen, johon sen ollessa kiehuvaa on lisätty sokeria (1dl vettä, 1dl sokeria). Tahmeaa puuhaa ja ainakaan mun taidoilla lopputuloksesta ei tullut kovinkaan hienoja, vaikka lehdessä lukikin, että nämä onnistuvat kaikilta. Ankan vartalo on 20cm korkea. Jos jalat laitetaan suoriksi ja mitataan ankka päälaesta jalkapohjiin, on ankka 28cm korkea. Pääsiäisen valmistelu on uuvuttavaa. Pitää muistaa levätä välillä.

Balettipupu pukeutuu pääsiäiseen

Kävin eilen katsomassa Bajadeeri-baletin. Ballerinat leijuivat lavalla kauniina ja herkkinä. Minna Tervamäen viimeinen näytös kirvoitti lopuksi yleisöltä pitkät aplodit seisoviltaan. Pääsiäisen ja baletin kunniaksi tein balettipupusta keltaraidallisen version. Balettipupun ohje on Lan-Anh Bui & Josephine Wan: Amigurumi -kirjasta. Se on tehty Schachenmayr Catania-langasta 3,5mm koukulla. Silmät ovat 9mm. Cataniaan näyttäisi tulleen kevään myötä uusia värejä. Vaaleaa keltaista en ole ennen nähnyt. Nämä langat on ostettu Jyväskylästä Pikkulinnasta (Kauppakatu 17). Pääsiäispupu on iloinen kaveri ja varmiita virpomaan - tai tekemään aprillipiloja. Alkuperäisen ohjeen mukaan balettipupu on väreiltään pinkki. Tämä pupu on Hildan kaveri ja tehty Catania-langasta. Reetalle tein balettipupun Roma-langasta. Vähän pehmeämpi väri, vähän isompi koko mutta yhtä lailla valmis leikkiin ja vaikka unikaveriksi.