keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Amigurumipajan vuosi 2014: Monta kivaa ohjetta, seikkailua ja saavutettuja lukuja

Vuoden vaihtuessa usein kerrataan, mitä kuluneena vuonna on tapahtunut. Ja tehdään lupauksia tulevalle vuodelle. Tässä pieni kertaus Amigurumipajan vuoteen 2014. Blogin kolmas vuosi piti sisällään 24 päivitystä. Vuoden aikana ylittyi 100 000 käynnin raja ja yksittäisessä sivussa 10 000 käynnin raja. Marraskuussa tein sadannen päivitykseni. Kiitos teidän - huikea juttu. Vuoden aikana blogista myös muodostui matka- ja retkiblogi.

Vuoden ensimmäinen reissu vei Tukholmaan. Ilmaisella BB dolls -ohjeella tehty nukkekaksikko vie tuttuun kaupunkiin ja muistuttaa, miksi sinne kannattaa matkustaa aina uudelleen.

Helmikuussa pysyttiin T:llä alkavissa tutuissa ja mukavissa kaupungeissa. Jäniksen matkassa käytiin Tampereella ja löydettiin kaupungista monta uutta kivaa paikkaa. Jänis on tehty Pii_Chiin ohjeella.

Huhtikuussa oli veneen kevättöiden aika. Kukonpoika tutkaili samalla Haminan satamaa. Kukko on tehty IlDikko:n ohjeella.

Huhtikuussa blogiin pääsi myös Haminaan tutustunut Pöllö, josta muuten tuli yksi Amigurumipajan suosituimpia päivityksiä.

Toukokuussa Amigurumipajan leppäkerttu teki retken Suomenlinnaan. Leppäkerttu on tehty Havva Ünlûn ohjeella.

Sammakko kävi Seinäjoella. Sanoivat, että ei siellä mitään ole, mutta olihan siellä vaikka mitä. Sammakko on tehty on Lilleliisin ilmaisella ohjeella.

Porvoo on vuodesta toiseen yksi parhaista retkikohteista. Kesäkuun alussa Pipsa possu lähti sinne ylioppilasjuhliin ja tutki samalla kaupunkia. Pipsa possu, Peppa pig, on tehty Lottie's Creations -ohjeella.

Heinäkuun ensimmäinen reissukohde oli Hankasalmi. Prinsessan ja Ponin seikkailu pääsi paikallislehteen, kunnanjohtajan blogiin ja vaikka mihin. Ei ihme, että päivityksestä tuli yksi Amigurumipajan luetuin - niin ahkerasti paikalliset sitä jakoivat. Prinsessa on tehty Lilleliisin ohjeella ja poni on Novacrochetin ohje.

Kirahvi vei Amigurumipajan lukijat Malmgårdiin ja Loviisaan. Hienoja paikkoja ihan Helsingin lähellä molemmat. Kirahvi on tehty Lovely Baby Giftsin ohjeella.

Kesän helteet näkyvät blogin kuvissa ja niiden väreissä. Leijonan retki Hankoon ja Bengtskärin majakalle oli mahtava. Myös Leijona on tehty LovelyBabyGift-ohjeella.
 

Elokuun alussa suuntana oli Naantali. Lohikäärmeen kanssa käytiin niin Muumimaailmassa kuin Kultarannassakin. Lohikäärme on tehty LovelyBabyGiftin ohjeella.
 
Elokuussa tuli kuluneeksi 100 vuotta Tove Jansson syntymästä. Amigurumipaja ja virkatut muumihahmot onnittelivat ja veivät retkelle Toven Helsinkiin, ja vähän muuaskin.
 
Elokuun lopulla kettu teki meriretken. Kettu on tehty Little Muggles -ohjeella.
 
Lokakuussa vuokrattiin fillarit ja ajettiin nallen kanssa pitkin Tallinnan rantoja. Suosittelen. Nalle on tehty Mari-Liis Lillen eli Lilleliisin ohjeella.
 
Marraskuussa lähdettiin kauas kotikulmilta, kun punamekkoinen tyttö tutki Hongkongia. Amigurumipajan sadas päivitys tuli samalla täyteen. Virkkasin nuken ilmaisesta espanjankielisestä ohjeesta. Kun nukkeni oli valmis, sen ohje tuli myös Amigurumipatterns-netiin - englanniksi. Maksutta sekin.
 
Vuoden viimeisen reissun kohteena oli Düsseldolf ja matkaseurana pieni joulupukki. Joulupukki on tehty IlDikkon ohjeella.

Vuoden viimeinen päivitys oli jouluinen Poro. Sen lisäksi olisin voinut liittää tähän koko joukon muitakin vuoden aikana tehtyjä amigurumeja ja blogipäivityksiä. Käykää kurkkaamassa niitäkin.

***

Ja sitten se lupaus. Lupaan jatkaa blogia myös vuonna 2015. Muutama amigurumi odottaa joko jo kuvattuina tai vielä kuvaamatta blogiin pääsyä. Uusia retkiä ja matkoja on tulossa - yhdet lentoliput on jo varattuna.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää alkavaa vuotta 2015!

1 kommentti:

  1. Tämä oli hyvä vuosi. Mistä amigurumista sinä tykkäsit eniten?

    VastaaPoista