keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pönttönalle

Kymen Sanomissa oli joulun aikaan juttu "Pönttöpöllöt pärjäävät". Entä pönttönallet, mitä niille kuuluu?
Uuden uutukaisesta telkän pöntöstä kurkkiva nalle asuu mieluusti myös nojatuolissa ja sisätilojen lämmössä. Se ei ole vielä uskaltaunut kevätaurinkoonkaan. Huoneihminen, ei kun huonenalle.
Tämä pitkäjalkainen nalle ojentelee mieluusti jalkojaan ja nojailee tyynyihin.
Pönttönalle on rento eläin. Talviunilta herättyään se ottaa mielellään myös päiväunia. Ja päiväunien ottamista voi oikeastaan jatkaa läpi koko kesän.
Tämä pönttönalle on tehty Sayjai Thawornsupacharoen ohjeella. Samaa ohjeperhettä on myös pitkajalkainen kissa, joka tuli tähän blogiin keväthankien aikaan.
Kissan tapaan myös nallen painopiste on jaloissa. Usein amigurumeilla on iso pää ja pieni vartalo. Tällä nallella suhteet ovat toisinpäin - sillä on on pitkät jalat ja isot jalkaterät. Jalkojen pituus on 11 cm ja jalkaterän pituus 7,5 cm.
Kaikkineen nallen korkeus on 24 cm.

Nalle on tehty Schachenmayrin Catania-langalla ja sillä on 9mm turvasilmät. Käytän aika vähän kaksivärisiä silmiä, sillä niistä tulee helposti tuijottavan näköiset. Nallelle ne kuitenkin sopivat. Nallella on myös 12 mm turvakuono.

Tämä nalle on muuten viimeinen amigurumi tässä blogissa, joka on tehty tällä kauniin ruskeansävyisellä Catania-langalla. Kyseinen väri poistui Catanian valikoimasta. Catanialla ei oikein ole tilalle muuta - ruskeissa löytyy vain ihan vaaleaa ja oikein tummaa. Limone käy tilalle hyvin. Koska kyseinen lanka loppui kesken ja kaupasta ei saanut lisää, tuli tälle nallelle pitkät sukat.

Catanian värit vaihtuvat muutenkin jonkin verran ja kivoja sävyjä poistuu valikoimista. Kannattaa olla amigurumia aloittaessaan tarkkana, että lankaa riittää koko työhön.
Leppoisia nallen päiviä!

1 kommentti: