sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Balettihiiri se hyppeli näin

Ulkona sataa lunta. Juuri sellaisia kevyitä hiutaleita, kuin amerikkalaisissa jouluelokuvissa. Tämä blogipäivitys vie kuitenkin syksyyn. Aikaan, kun vaahteranlehdet olivat kaikkein kirkkaimmissa väreissään.  
 
Ja tänään seikkailee balettihiiri.
 
Balettihiiri on tehty virolaisen Lilleliisin ohjeella. Olen tehnyt myös muita amigurumeja hänen ohjeillaan. Kannattaa tutustua, jos ei ole vielä tuttu. Paljon kivoja ohjeita. Ja myös kiva blogi.
 
Olen tehnyt aiemmin hänen ohjeillaan pitkäkorvapupun, pikkupupun (joka kuulemma näyttää koiralta) ja vauvanukkeja ja muutama uusi kaveri odottaa valmiiksi kuvattuna pääsyä blogiin. 
 
Mitä lähemmäs joulu tulee sitä useammin soi päässä ystäväni pienen tytön jouluinen laululeikki: "Pikkuinen tonttu se hyppeli näin, tästä se joulu alkaa."

Näillä balettitossuilla hiiren kelpaa hypellä.  Tossut virkataan erikseen ja kiinnitetään hiiren jalkoihin.

Hiiren nenä nuuskii. Tuntuuko jossain jo joulupipareiden tuoksu. Tämäntyyppinen nenä kannattaa muuten tehdä pienemmällä koukulla kuin mitä tekee muun työn.

 Hiiren mekossa on puhvihihat. Vähän prinsessatyyliä. 

Ja eihän se olisi mikään ballerina, jos sen sillä ei ole balettihametta. Valkoisen hameen reuna on vaaleanpunainen.
Aina ei jaksa hypellä. Tässä pupu lepää Itä-Pasilassa jonkun junaliikenteeseen viittaavan somisteen päällä. Hyvin rentona.

Tältä hiiri näyttää vatsallaan maatessaan. Isot korvat ja pitkä häntä.

Pupu on tehty Schachenmayrin Catania-langasta 3,5mm koukulla ja sillä on 9mm turvasilmät.
Hei tästähän voisi lähteä uudelleen hyppimään. "Pikkuinen hiiri se hyppeli näin, pikkuinen hiiri se hyppeli näin".
On aika kääntää lopullisesti selkä syksylle ja suunnata kohti joulua. Ihania jouluvalmisteluja ja joulun aikaa!

4 kommenttia:

  1. reija, ideata. voisitko pohtia / tai oletko pohtinut satukirjaksi työstämistä näistä vekkulinvalloittavista hahmoista? rahoitus, no sitä voi etsiä eri kanavista. parikin kustantajaa löytyy mulla lähipiiristä, järkevänhintaista, terkuin, sinikka

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sinikka hauskasta ideasta. Vielä tarvitaan se tarina :-)

    VastaaPoista
  3. onpa söpö! Erityisen ihanat nuo balettitossut :)

    VastaaPoista