sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pöllö tuulisena talvipäivänä

Laina-myrsky vinkui puissa ja puuskissa tuuli jopa yli 20m/s. Pöllö ei myrskystä piitannut - tai ainakin se yritti olla välittämättä. Pöllö lähti retkelle Malmgårdiin, Loviisaan. Samassa paikassa kävi kesällä Amigurumipajan Kirahvi. Maisema näyttää hellepäivänä aika erilaiselta. Kauniilta kumpanakin. 

Pöllö kävi ensin Kartanon puodissa. Se osti spelttijauhoja, ruismannaa ja tyrnihunajaa. Luomua kaikki.

Sitten se käveli kartanon pihapiirissä. Aurinko paistoi ja valo oli kaunis.

Pöllö ei meinannut päästä paksun lumikinoksen läpi vanhan kaivon kannelle mutta matkakaveri auttoi.

Täällä sitä istutaan. Vähän jo pyllyä palelee.

Malmgårdin kartano on todella upeassa paikassa. Maisema on niin kaunis. Ja pellot isoja ja aukeita. Voi muuten sanoa, että Laina-myrskyn tuuli puhaltaa avoimella paikalla melko kylmästi.

Talvitunnelmaa. Kesällä tuossa aitauksessa oli hevosia.

Pöllö laskeutuu matkakaverinsa kädelle ja kehottaa katsomaan varsinaista kartanoa. Huikea rakennus.

Auringossa päärakennus näyttää vieläkin upeammalta.

Ollaan selvästi menossa kohti kesää, pöllö iloitsee.

Siispä kannat kattoon. Pöllöllä onkin erityisen ihanat varpaat.

Pöllö innostuu liikaa ja kellahtaa lumihankeen. Pöllö tekee lumeen lumienkeleitä.

Onneksi matkakaveri auttaa ja ottaa sen kainaloonsa.

Tässä auringossa on hyvä olla. Kävellessä tuuli puhalsikin niin, että kasvot tulivat ihan punaisiksi ja varpaat melkein jäätyivät. Malmgårdiin kannattaa tulla taas uudelleen. Ai niin, Pöllö osti myös kaksi spelttileipää. Osa pakastimeen. Taas pärjätään. Ja matkamuistoja riittää syötäväksi pitkäksi aikaa.

***

Pöllö on Stip&Haak -ohje. Samoin kuin Amigurumipajan edellinenkin päivitys, Suomenlinnassa käynyt lintu. Näitä on kevään mittaan tulossa lisääkin. Ovat vaan kaikki aika isoja, odottakaas kun näette mun hiiren. Seisovan pöllön korkeus on 30cm ja pelkkä vartalon on 22,5cm. Pöllön vyötärön ympärys on 43cm. Aika paksu siis. Pöllö on tehty Schachenmayrin Catania-langasta 3,5mm koukulla ja sillä on 12mm turvasilmät. Jaloista tein reilusti lyhyemmät, kuin mitä ohjeessa oli.

Amigurumi Owl was made by Stip & Haak pattern. Owl visited the Manor house in Malmgård in southern part of Finland.

1 kommentti: