maanantai 26. toukokuuta 2014

Leppäkerttu Suomenlinnassa

Suomenlinna on yksi Helsingin suosituinpia matkailukohteita - ellei suosituin. Kesäisenä perjantaina auringon helliessa leppäkerttu päätti lähteä turistien matkaan ja suunnata lautalla Helsingin vanhinpaan kaupunginosaan.

Sitä ennen se tarvitsi kuitenkin vahvistusta eli ruokaa. Lounas oli jäänyt väliin ja nälkä kurni sen vatsassa. Kauppatorin torimyyjät olivat jo kokoamassa pöytiään eli mitään terveellistä ei enää löytynyt. Lihapiirakka sen sijaan löytyi. Nam nam.

Lautalla Leppis tutkii Suomenlinnan karttaa. Niin paljon kiinnostavia juttuja. Kohteita moneen eri retkeen.

Leppis on meri-ihminen/merieläin/merkihenkinen (mitä sanaa tässä oikein voi käyttää). Se haistelee alkavaa kesää ja merta.
 
Tästä portista kulkevat sisään lähes kaikki Suomenlinnaan tulevat. Tuttu vaaleanpunainen näky. Talossa on muun muassa Suomenlinnan panimo ja paljon muuta.

Toukokuisena perjantai-iltana Suomenlinnan kahvilat ja kaupat ovat jo sulkeneet ovensa. Cafe Vanilleen on lämpimänä päivänä mukava istahtaa kahville tai teelle ja syödä jotain herkkuja. Kahvila ei ole suuren suuri mutta mukava. Sen sisustus muuten on hyvä tausta valokuville.

Leppäkertun Suomenlinna-käynnin pääsyy on tässä talossa. Siitä syystä vähän myöhemmin. Suomenlinnan kirkko on maailman toiseksi ainoa majakkakirkko. Kirkko rakennettiin ortodoksiseksi varuskuntakirkoksi vuonna 1854. Tuolloin rakennuksessa oli viisi tornia sipulikupoleineen. Suomalaisen ajan alussa Helsingin eteläistä horisonttia hallitsevan rakennuksen ulkonäköä muutettiin 1920-luvulla ja siitä tehtiin luterilainen kirkko. Nykyään kirkko on suosittu hääkirkko.

Kesä ja kukkaistutukset. Nämä kukat ovat Suomenlinnan kirjaston edustalla.

Kesä tuo veneilijät Suomenlinnaan. Hei odottakaa, haluan kyytiin!

Vielä riittää voikukkia. Monin paikoin ne lentävät jo valkoisina pölypalloina. Suomenlinnassa hitaasti lämpenevä meri tuo kesän merkit mannerta hitaammin.

Välillä Leppis haaveilee muutosta Suomenlinnaan. Olisikohan tämä pieni talo vapaana?

Suomenlinnan vierasvenesatama on kesäisin täynnä veneitä ja ihmisiä. Historiallisen kuivatelakka-alueen reunalla sijaitseva vierassatama on ainoa paikka, minne Suomenlinnaan voi tulla veneellä.

Vierasvenesatamassa ja vanhan telakka-alueen ympärillä tuoksuu ihanasti terva ja meri. Mahtava tuoksu!
 
Vierasvenesataman Valimo-ravintola on Leppiksen suosikkeja. Ulkona terassi hyviä ilmoja ajatellen ja sisällä tunnelmallinen holviravintola.

Suomenlinna sopii seikkailuun. Maan alla kulkevissa holveissa ja käytävissä on hauska kulkea taskulampun valossa. Osaan käytävistä voi hyvin mennä yksinkin. Niihin järjestään myös opastettuja retkiä niin aikuisille kuin lapsillekin.

Suomenlinnan historian kannalta olennainen herra makaa tämän muistomerkin alla. Augustin Ehrensvärd (1710-1772) oli Suomenlinnan suunnittelija ja rakennustöiden johtaja.


Suomenlinnassa turistit tapaavat kuvauttaa itsensä tykkien kanssa. Leppäkerttukin tahtoo tykkikuvan.



Oi, ihanaa. Hedelmäpuut kukkivat. Onko tämä omena?



Katse merelle päin!



Suomenlinnassa taitaa asua niitä Hobbitteja!



Sopivilla tuulilla Halkolaiturista lähtevät suuret purjelaivat menevät purjeet ylhäällä. Leppäkerttu näki kaksi komeaa alusta.

 

Kuninkaanportti on yksi Suomenlinnan nähtävyyksistä.



Kuninkaanportti on rakennettu paikalle, jossa linnoituksen perustajaa Ruotsin kuningas Adolf Fredrikiä kuljettanut alus ankkuroitiin hänen käydessään tutustumassa linnoituksen rakennustöihin vuonna 1752. Leppäkerttu kulkee portista, mutta sen katse kiinnittyy enemmänkin ohi kulkevaan purjeveneeseen.

 

Suomenlinnan talot pihoineen ovat Leppäkertun mielestä hienoja.
Ja mikä mahtavan ihana alkukesän vihreä.



Leppäkertulla ja sen kavereilla on liput Suomenlinnan kesäteatteriin. Tänä kesänä on vuorossa Liisa Ihmemaassa. Leppäkerttu pitää kovasti Suomenlinnan kesäteatterin tunnelmasta. Se on käynyt katsomassa samalla porukalla näytelmät jo monena kesänä.



Ja sitten se varsinainen syy tulla Suomenlinnaan. Swing High-lauluyhtye esitti perjantaina 23.5. konsertissaan keväiset klassikoita, kuten Here comes the sun, kuuden upean naisen laulamana. Kirkon akustiikka on mahtava. Kappaleiden välissä avoimista ovista kuuluu lintujen laulu, kuin kilpaillen laulajien kanssa.

Kiitos ihanasta konsertista!

 

Konsertissa laulettiin myös Suvivirsi. Kesän laulu. Tähän liittyy vahva tunnemuisto.



Tämä oli hyvä retki. Suomenlinnaan kannattaa aina mennä. Tämä olkoon kesäretkivinkki.


***

Leppäkerttu on tehty Havva Ünlûn ohjeella. Se on tehty Catania-langasta 3,5mm koukulla ja sillä on 12mm turvasilmät. Leppäkertusta tuli mukavan käteen sopivan kokoinen.

3 kommenttia:

  1. Kaipailen kommenttejanne blogiini ja sen kirjoituksiin.

    VastaaPoista
  2. Hei,
    aivan IHANA on tämä leppäkerttu. Onko sinulla ohjetta siihen? Minun pitäisi tehdä leppäkerttu lapsenlapselleni 1-v. synttärilahjaksi.
    Kissan olen jo tehnyt vuosi sitten.

    Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa vähän ylempänä on linkki ohjeeseen. Tämä on kiva ohje!

      Poista