sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kilppari penkillä luumupuun alla

Olen virkannut kesällä paljon. Blogia sen sijaan olen päivittänyt hyvin harvakseltaan. Tajusin jopa muutaman sellaisen amigurumin jo löytäneen uuden kodin, joista en muistanut ottaa lainkaan kuvia. Syksyn lähestyessä pitää skarpata ja muistaa myös ottaa kuvia.
Tämä kilpikonna on kuvattu äitini puutarhassa hänen meren rannalta löydetystä meren hiomasta laudasta tekemällään penkillä. Puu on aivan sileää ja siinä on kaunis pinta. Mikäs on kilpikonnan istuskellessa.
Kilppari on tehty Christel Krukkertin ohjeella Schachenmayrin Catania-langasta 3,5mm koukulla. Kilpparilla on 9mm turvasilmät. Olen tehnyt saman kilpparin myös erivärisellä lippiksellä ja näin siihen saa hauskoja variaatioita. Myös vihreän langan sävyä voi muuttaa. Alkuperäisessä ohjeessa kilppari on keltainen.
Ohjeet lippis on kilpparille liian iso ja varsinkin sen lippa turhan suuri. Kiristyslangan avulla lippiksen saa hyvin istumaan kilpparin päähän mutta lippaan kannattaa tehdä vain muutama kerros.
Ja kuten aina, lisäsin kipparille iloisen nauravan suun.


1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä huippu <3
    IHANA!!

    p.s
    Tiedätkö muuten että sulla on sananvahvistus päällä. Itse kokeilen nyt kolmatta kertaa, jos menisi "arvaus" läpi.

    VastaaPoista