lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lontoon reissu

Terveisiä Lontoosta!
Kevätretki (talviloma) on takana ja on aika katsella kuvia.
Lontoossa näimme sinistä taivasta ja koko joukon nähtävyyksiä.
Tervetuloa mukaan.
 
Trafalgar Square oli väkeä täynnä. Suihkulähteen vesi näytti turkoosilta ja taustalla oleva National Gallery suurelta ja hienolta. Kannattaa käydä, vaikka vain muutaman huoneen verran. Vaikuttava rakennus. Lontoossa hienoa on se, että nämä isot museot ovat ilmaisia.
 
Parlamenttitalon aukiota hallitsee Big Ben.

Euroopan suurin maailmanpyörä, London Eye.

Hienot näkymät pitkin Thames-jokea. Lontoon monet sillat näkyvät hyvin ja melkein koko kaupunki.

Ja Lontoon herkut. Edellisen matkan jälkeen - eli viimeiset 20 vuoden aikana - Lontoon ruokamaailma on parantunut huimasti. (Tai sitten minun ruokamakuni. ) Lontoossa tietenkin juodaan teetä. Double Shot Coffee oli viihtyisä ja Belem-leivokset hyviä.

Borough market on näkemisen ja kokemisen arvoinen ruokatori. Sen laidalla Elliot's Cafe tarjosi meille herkullista ruokaa.
 
China Town on täynnä ruokapaikkoja. Meidän valintamme oli Lido.
 
 
Kävimme teellä ihanan Audrey Hephurnin kanssa.
Madame Tussaudin vahakabinetissa se onnistuu.
 
St Paul's Cathedral on valtava ja kaunis. Sen pihalla kukkivat puut ihanan keväisesti vaikka sää muuten olikin sangen kolea.
 

Tower-sillalla kävelimme aivan kuin Bridged Jones.

Ja tietenkin otimme itsestämme kuvia punaisen puhelinkopin kanssa.

 Lontoossa on kätevä liikkua punaisilla kaksikerroksisilla busseilla ja metrolla.
 

Lontoo on kiva kaupunki. Nähtiin paljon ja paljon jäi vielä nähtävää. Näiden kuvien kohteiden lisäksi suosittelemme Notting Hilliä ja Covent Gardenin alueen ravintoloita. Sekä tietenkin musikaaliin menoa.

***

Lontoon matkan nukke on tehty virolaisen Kristi Tulluksen ohjeella. Hänen ohjeellaan tein myös ympäri Helsinkiä pyöräilleen Lampaan. Nuken ohjeen löydät amigurumipatterns.netistä. Muokkasin hieman ohjetta mutta tämä on tosi kiva nuken ohje ihan näinkin. Nukke on tehty Catania-langasta 3,5mm koukulla ja sillä on 9mm turvasilmät.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lampaan kevät

Tästä alkaa pyöräilykausi. Tämä on kevät!

Lauantaina Lammas ottaa pyörän ulos varastosta, pesee pölyt pois, öljyää ketjut ja pumppaa renkaat täyteen ilmaa. Tämän vuoden ensimmäinen pyöräretki voi alkaa. 

Lammas ajaa meren rantaa pitkin Kauppatorille ja siitä Kaivopuiston rantaa pitkin. Aurinko paistaa, mutta tuuli on vielä aika kylmä. Jäät ovat lähteneet merestä. Vain muutamia ihan ohuita jäälauttoja on muutamissa kohdissa. 

Lammas pysähtyy teelle Café Ursulaan.  Ja niin on tehnyt moni muukin. Ulkona on liian tuulista istua ja Lammas siirtyy pian sisälle. Hetki kuitenkin.

 Onneksi koko ajan tulee lämpimämpää - kohta teen voi juona rauhassa tässä ulkona!

 Lammas ottaa aurinkokylpyjä Kaivopuiston rannalla. Ihanaa!


Pyöräreitti jatkuu kohti Eiraa. Tässä vaaleanvihreässä talossa on myynnissä ylimmän kerroksen asunto, jossa on parveke. Lammas laskee, saisiko se mitenkään rahat riittämään. Niin kaunis talo ja ihana paikka!

Lammas jatkaa Baanalle. Baanaa on hyvä pyöräillä kotia kohti. Aurinkoisena kevätpäivänä on helppo ajatella: Lammas love Helsinki.

Kotona Lammas lukee Helsingin karttoja ja miettii, mihin se tekisi sunnuntain retken. Näin hyvällä säällä ei kannata olla sisällä.

Sunnuntaina Lammas lähtee Vanhankaupunginkoskelle. Arabian rantaa on mukava pyöräillä. Hiekkatie tuntuu hauskalta renkaiden alla. Täällä meressä on vielä ohut jää. Se kimmeltää ihanasti auringossa. Aurinko jo lämmittää. Tänään ei tuule niin paljoa.


Lammas istahtaa hetkeksi kivelle. Elämä ei ole hassumpaa.


Vanhankaupunginkoski kuohuu ja pauhuu. Veden tulo taitaa olla kovimmillaan kun lumien sulamisvedet virtaavat alas.

Kosken veden höyryt ja pärskeet ovat jäädyttäneet rantapenkereet. Täällä ollaan vielä talven ja kevään rajalla ja talven puolella.

Lammas päättää pitää tauon. Se pysähtyy Ravintola Koskenrantaan ja syö kalakeiton.  Keitto on maukas ja päälle saa juoda teetä. Ravintola on ollut täynnä brunssin syöjiä, mutta nyt on väljempää. Ulkona terassilla aurinko lämmittää.

Lammas jatkaa matkaa kotiin. Ajallessaan se miettii, kuinka ihanaa pyöräily onkaan. Ja tänne Arabian rantaan ei ole kuin yksi mäki - heti kotikulmilla.

Tervetuloa kevät!

***

Making of


 
Lammas on tehty virolaisen Kristi Tulluksen ohjeella. Tilasin ohjeen Ravelrystä. En ollut ennen tehnyt tällaista nypykkäistä virkkausta. Lampaasta tuli niin hauskan näköinen, että saatan hyvinkin tehdä toisen.

Virkkasin lammasta myös junassa. Muutama muu matkustaja pysähtyi vähän katsomaan, mitä teen. Yksi nainen totesi, että taitaa olla vaikea tehdä. Ei niin vaikeaa. Kristi Tulluksen ohje on hyvä ja siinä on myös kuvat apuna.

Valmis lammas on 32cm pitkä. Se on tehty Schachenmayrin Catania-langasta 3,5mm koukulla. Lampaalla on12mm turvasilmät.

***

This little Lamb is made with Kristi Tullus's Pattern. I bought it from Ravelry.
I started my biking season with the little Lamb. We biked along south Helsinki by the sea. It's one of the first Spring days and the sun was shining. It was a great day!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hyvää Alkavaa Vuohen vuotta - Happy Lunar New Year - 新年快樂!

 
Huomenna eli torstaina 19.2.2015 alkaa kiinalaisen kuukalenterin Vuohen vuosi. Tänään on siis uudenvuoden aatto (除夕). Uusivuosi eli kevään juhla on Kiinassa vuoden tärkein juhla. 
Meilläkin kevättalvi on antanut jo ensimmäiset merkit auringon voimasta, siitä että kevät on tulossa. 
Hyvää Vuohen vuotta! Happy Lunar New Year!  

Vanhassa kiinalaisessa kuukalenterissa eri vuosista käytetään eläinten nimiä. Eläimiä on 12. Ne vaihtuvat järjestyksessä rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, lammas, apina, kana, koira ja sika. 


Kiinalaisessa horoskoopissa vuosiin liitetään lisäksi viisi elementtiä: puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Alkava vuosi on puuvuohen vuosi.

Hevosen vuosi on päättymässä ja alkaa vuohen vuosi. Vuohi tervehtii hevosta ja tämä vastaa kohteliaasti. 

Kiinalaisen uudenvuoden eli kevätjuhlan merkitys on vaihdellut eri aikoina. Alun perin se on ollut sadonkorjuun juhla ja sitten kevään alkamisen juhla. Vuoden 1911 vallankumouksen jälkeen juhlan alkamisajankohta vakiintui kuukalenterin ensimmäiselle päivälle eli talvipäivän seisauksen jälkeisen toisen uudenkuun päivälle.

Helsingin keskustaan Paasikiven aukiolle on uudenvuoden kunniaksi pystytetty kiinalaisten lyhtysotilaiden armeija. Lyhtysotureiden esikuvana on ollut lähes 8000 kivisoturin terrakotta-armeija (兵馬俑), joka vartioi Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin (秦始皇) hautaa yli 2000 vuotta. Lyhtysotilaat ovat näytillä 18.2. saakka. Vuohi kävi katsomassa niitä sunnuntaina ja totesi niiden olevan hienoja myös päivänvalossa.

Entä sitten kevään tulo Suomessa, Vuohi pohtii. Joko täällä voi viettää kevään juhlaa.

Tottakai voi! Puissa on jo silmuja!
Aurinko lämmittää ja Vuohi on melko varma, että se ruskettuu.

Meren lahti on kuitenkin vielä paksussa jäässä. Vuohi tekee ihmeteon ja kulkee vetten päällä. Tai tässä kohtaa oikeastaan istuu.

Ja myös vähän makaa.


Jää kimaltaa niin ihanasti auringon paisteessa. Vuohi kävelee pitkän matkan jäällä ja nauttii kevätauringosta.

Ja kevään kukkia ovat tietysti tulppaanit. Vuohi tutkailee violetteja.

Sen verran kylmää Suomessa vielä kevätjuhlan aikaan on, että ulkoilun jälkeen tarvitaan paljon lämmittävää teetä. Sanan tee alkuperä on myös Kiinassa - seka tee-sanan eri muodoissa että sanana chai. Vuohi juo teetä Tamminiemen kahvilassa. 

Vuohi miettii, mistä sen oman horoskoopin ja sen elementin sitten oikein tietää.
Minä olen puujänis. Mikä sinä olet? Omaasi voit etsiä vaikkapa täältä.

***

Vuohi on tehty Dione Design ohjeella. Vuohi on 28cm pitkä ja sen on tehty Catania-langasta 3,5mm koukulla. Vuohella on 12mm turvasilmät.
Tämä on ensimmäinen virkkaamani vuohi. Dione Design ohjeilla olen aiemmin virkannut dinosauruksen, pupun ja pöllön.  Tosi kivoja ohjeita kaikki!

***

My Goat is made for celebrating Lunar New Year. It has just visited The Lanterns of the Terracotta Warriors in Helsinki, Finland, and walked for quite a while in the sunny spring day. The goat is made with Dione Design pattern. With her pattern, I had also made dinosaur, bunny and owl.

***

Hyvää Kuukalenterin Uutta Vuotta - Happy Lunar New Year - 新年快樂!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Apinat ystävänpäivänä

Ystävänpäivä on ystävyyden erikoispäivä. Vaikka jokainen päivä voikin olla ystävänpäivä, on 14.2. erityinen päivä ystävien muistamiseen ja tapaamiseen. Niin se on Raksamies-apinalle ja Prinsessa-apinallekin.

Raksamies-apina on paikalla ensimmäisenä. Se kiipeää puuhun katsomaan, onko Prinsessa-apina jo tulossa.

Ja tuollahan Prinsessa-apina onkin.
Muistatteko hänet? Olimme syyskuussa 2013 yhdessä pyöräretkellä. On muuten yksi Amigurumipajan suosituimmista päivityksistä.

Prinsessa-apina kiipeää ystävänsä luo puuhun ja yhdessä ne katselevat Kallion kaupunginosaa.

 

 Ne kietovat kätensä toisensa ympärille. Halaus ystävälle.

Tässä on hyvä olla, tärkeän ihmisen - eikun siis apinan - lähellä.

Ystävä on turva, kallio selän takana. Tähän kallioon minä haluan turvata. Elämä olisi kovin erilaista ilman ystäviä. Kiitos kun olette olemassa!
Hyvää ystävänpäivää - Happy Valentine's day!

Molemmat apinat on tehty Christel Krukkertin ohjeella. Prinsessan ohje löytyy täältä. Molempien ohje on hollanninkielisessä Aapjes haaken -kirjassa ja näyttää, että Raksa-apinan ohjetta ei muualla olekaan. Molemmat apinat on tehty Schachenmayrin Cataniasta 3,5 mm koukulla ja sillä on 9mm turvasilmät.  Blogissani ovat aiemmin seikkailleet niiden lähisukulaiset Merirosvoapina ja Superapina. Christel Krukkert on yksi minun ehdoton suosikkini ohjeiden laatijana. Nämä onnistuvat aina.