sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jäniksen päivä Tampereella


Jänis päätti lähteä Tampereella ja olla kerrankin rauhassa turisti. Se katsoi  karttaa ja suunnitteli reitin - jolta sai rauhassa poiketa.

Jäniksellä oli ollut kotona kiireitä. Vähän jo stressiäkin. Se aloitti retkensä Helmimeri-nimisestä kaupasta ja kokeili helmiterapiaa upottamalla kaikki tassunsa helmiä täynnä olevaan ämpäriin. Tai voihan tämä olla väriterapiaakin. Jänis ei kuitenkaan innostunut helmistä sen enempää.


Kehräsaari oli jänikselle pettymys. Ei mitään kivaa. Se päätti ylittää sillan.


Sillalla on kuin toinen jalka kotona
ja toinen tiellä kohti seikkailua. Jäädäkö vai lähteä, lieneekö pulma?
(Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu 1970)


Nysse tulee! Hyppäisinkö kyytiin, jänis pohti. Ei ehkä sittenkään, taitaa olla paras pomppia omin jaloin.


Hei täällähän on vanha ystäväni  Muumipeikko! Tässä se seisoo Metso-kirjaston vieressä, mutta Muumi-museo, jonne jänis päätti mennä, oli muuttanut uuteen paikkaan.


Jänis suosittelee lämpimästi Tampereen taidemuseon Muumilaaksoa. Se ihastui erityisesti Tuulikki Pietilän tekemiin kuvaelmiin. Erityisesti kuumailmapalloon.

Seikkailu voi joskus tapahtua myös pään sisäisesti, sielussa. Sisäisissä seikkailuissaan olennot etsivät itseään kuin vaeltaja kotia. Itsensä löydettyään ne ovat vapaita tuntemaan kotoisuutta kaikkialla missä ikinä vaeltavatkaan. Ehkä kukaan ei pääse kotiin saakka, mutta lähemmäs itseä kuitenkin ja matka jatkuu entistä tyynemmin mielin.
(Tove Jansson, Vaarallinen matka 1976)

Jänis päätti lukea Vaarallinen matka -kirjan. Pian.


Vaan ei elä jänis pelkällä shoppailulla ja kulttuurilla. Se tarvitsee suklaata. Tallipihan suklaapuoti veti sitä vastustamattomasti puoleensa. Oi haluan näitä ja näitä ja vielä näitäkin.


Hei voinko ottaa vielä täältä vähän joka laatua.


Toki jänis tarvitsee myös teetä jaksaakseen. Ja vähän vatruskoita. Nam nam. Tallipihan kahvilassa oli mukava tunnelma. Ja isot teekupit.


Minne menisin seuraavaksi, jänis pohtii. Ehkä vielä yksi pieni kauppa.


Vastapäinen Taikaviitta oli täynnä kaikkea ihanaa. Jänis jää hetkeksi tekemään ilon kuperkeikkoja sen sisäänkäynnin eteen ripustettuun lippusiimaan.


Jiihaa, häntä aivan vipattaa.


Ulkona on alkanut sataa pieniä kovia lumihiutaleita ja tuulikin yltyy. Jäniksen korvat vaan viuhuvat tuulessa.


On aika lähteä. Tampereella pitää tietenkin kiertää Finlaysonin alueen kautta. Jänis pitää punaisista tiilirakennuksista.


Jänis oli lukenut lehdestä, että suomen kieli hämäläistyy. Syynä on se, että lapset ovat jo yli 35 vuotta katsoneet Pikku Kakkosta. Jäniksen murteessa ei hämeen murre kuulu, se puhuu jänistä. Vaikka jänis on väsynyt, se jaksaa silti hetkeksi mennä leikkipuistoon laskemaan mäkeä.


Leikkipuiston jälkeen hiukoo taas. Kahvila Runossa se tankkaa sämpylän ja lisää teetä. Ja kas, kahvilan seinälläkin on kuumailmapallo.

Jänistä alkaa väsyttää vielä kovemmin. Se tahtoo lepäämään ennenkuin lähtee syömään.

***

Koti on paikka. Tai koti on mielentila. Koti on turvassa olemista, mutta joskus olennot Muumilaaksossa etsivät kotia melkein koko elämänsä.

Kulkurit, vaeltajat ja levottomat sielut pystyttävät kotinsa sinne missä kulloinkin ovat. Nuuskamuikkusen koti mahtuu selkäreppuun. Hänen telttansa kangasseinien läpi kuultaa kodikas valo synkimpäänkin vuorenrinteeseen.

Koti on siellä missä ystävät ovat.

***

Tänä yönä jäniksen koti on tutussa hotellissa. Tärkeän ystävän kanssa.
Tampere on mukava kaupunki. Tämä oli mukava päivä.


---

Jänis on tehty Pii_Chiin ohjeella. Amigurumipatterns.nethttp://www.amigurumipatterns.net/-osoitteesta muuten löytyy paljon kivoja ohjeita.

3 kommenttia:

  1. Olipas jännittävä reissu suloisella jäniksellä!

    VastaaPoista
  2. Katso edellinen päivitys eli 14.2. Siinä kaksi nukkea. Söpöjä nekin. Ja seuraavaan päivitykseen myös luvassa nukkeja.

    VastaaPoista
  3. Jäniksen serkku - Benny - seikkailee Lauran Verstaan tuoreessa päivityksessä. Pääsiäisen henkeä. http://lauranverstas.blogspot.fi/2014/04/benny-pupu-benny-bunny.html

    VastaaPoista